Toisinaan sitä yllättää itsensä ihmettelemästä, että tuo ihan oikea ihminen ei tosiaan ymmärrä vielä kaikkea. Että sen ymmärrys on edelleen hyvin rajoittunut. Koska se on niin pieni ja se vasta opettelee. Kaikkea.
Hämmästys johtunee osittain siitä, että vietän taaperon kanssa lähes kaiken aikani, ja siksi se on minun silmissäni usein jo paljon isompi kuin onkaan. Tai varttuneempi. Kun tunnen hänet jo niin hyvin, että osaan tulkita hänen merkityksiään ilman sanallista viestintää, unohdan, että hän tosiaan on vasta vuoden ja neljä kuukautta.
Yhtäkään sanaa ei vielä tule, mutta esimerkiksi meidän kotirappumme ala-aulaan maalattua a-kirjainta pikkumies tapailee ihan oikein ihastuneena omaan kyvykkyyteensä. Me myös nauramme usein samoille jutuille, viihdytämme toisiamme. Yskimme tekoyskää vuoron perään, ilmeilemme, ääntelemme ja elehdimme. Minä pakahdun, kun katselen hänen loistavaa ja vilpitöntä tyytyväisyyttä itseensä, kun kehotan häntä ulkovaatteiden pukemisen jälkeen menemään ihastelemaan itseään eteisen peilistä - ja hän tekee työtä käskettyä. Sellainen pieni itsensä ihailun taito tekisi monelle aikuiselle erittäin hyvää. Ilman että siitä seuraisi mitään sen ihmeempää.
Siksi sitä aina pysähtyy ihmettelemään, kun huomaa, että poika ei vaikkapa ole kiinnittänyt mitään huomiota siihen, että perheemme kissa on ollut jo viisi päivää evakossa. Se sai lähteä jäähylle, koska se osoitti liiallisia mustasukkaisuuden merkkejä pojan saatua oman huoneen ja ryhtyi kuseksimaan ja kerran kakkimaankin tämän upouudelle matolle. Tuntuu kuin yksi aisti olisi poissa. Tai muisti.
On se vähän kummallista, että toinen muistaa lähestulkoon vain sen, minkä milläkin hetkellä näkee. Toki hän muistaa kissan saman tien sen kun se tulee takaisin kotiin, mutta nyt hän ei osoita minkäänlaisia kaipaamisen merkkejä. Pienen kapasiteetti ei riitä.
Vertaisin pientä jostakin muistisairaudesta kärsivään vanhukseen, jolle saa kerta toisensa jälkeen luetella kaikki sukulaiset nimeltä ja selittää kuka taas olikaan kenen kummi ja kaima.
Siksi on myös hätkähdyttävää, kun eräänä päivänä toinen yhtäkkiä osaakin jonkin taidon tai ymmärtää jonkin asian. Niin joo, se ei jääkään tuollaiseksi vaan kehittyy koko ajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti