Blogin pitäminen on minulle kovin vieras asia. En ole oikeastaan koskaan edes seurannut kenenkään blogia, lukenut joitakin satunnaisia tekstejä vain, joista joku on jossakin maininnut. En oikein ymmärrä, miksi aikaa pitäisi tuhlata muiden ajatusten lukemiseen, aika ei riitä muutenkaan kaikkeen mitä haluaisin tehdä. Mieluummin luen valitsemastani lehdestä tasokkaaksi toteamani kirjoittajan juttuja itseäni kiinnostavasta aiheesta.
Ehkä en vain ole koskaan osunut sellaisen ihmisen blogiin, jonka ajatukset olisivat imaisseet minut mukaansa. Ei minua kiinnosta vieraiden ihmisten ongelmat, tuttavat, elämä. Siksi ihmettelen, miksi itsekään kirjoittelisin mitään kasvottomalle yleisölle, joka voi olla yllättävänkin laaja. Houkutus piiloutua jonkin roolin taakse on kovin suuri. Kokeilla, mitä provokaatio milläkin alalla saa aikaiseksi. Mutta sekin on jo melko nähty. On vihapuheet, halla-ahot ja muut, joista jaksetaan metelöidä.
Ihmiset puhelevat melko paljon sontaa internetin loputtomassa maailmassa. Häpeilemättömästi ja ilkeästi. Purkavat patoutumiaan. Tai yksinkertaisesti ilmaisevat itseään sillä tasolla ja sisällöllä, jolla osaavat. Kasvottomina. Joutumatta vastuuseen puheistaan.
Blogi on melkoinen itsekeskeisyyden ilmentymä. Minä kerron tässä omia ajatuksiani, joita kuvittelen jonkun jossakin lukevan. Siinä kulminoituu ihmisen tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi. Minä tulen mielestäni ihan tarpeeksi nähdyksi ja kuulluksi omassa elämässäni, lihallisessa maailmassa. No, kokeillaan. Voin myös muuttaa mieleni, joissakin tapauksissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti