Toteutan ilmeisesti vanhaa viisautta blogini kirjoittamisessa. Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa (lue: asiaa), kannattaa pysytellä vaiti. Hiljaisuus on kultaa ja niin edelleen.
Vaiti pysyttelemiseni johtunee tässä tapauksessa kuitenkin siitä, että lopun ajan ennen työhönpaluuta olen halunnut viettää tiiviisti poikani kanssa, aina kuin mahdollista. Yksi ajanjakso on tulossa vääjämättä loppuun, minun ensimmäinen siivuni kotiäitinä.
Lisäksi minulle on edelleen epäselvää, kenelle näitä tekstejä oikeastaan kirjoitankaan. Itselleni, jollekin tutulleni, jonka kuvittelen blogini ääreen eksyneen, vai kasvottomalle yleisölle, joka ajautuu tekstieni pariin omituisten hakusanayhdistelmien perusteella googlen kautta. Ja koska mitään tekaistuakaan en osaa blogiini kirjoittaa, olen pysytellyt silkassa totuudessa, omassani tosin. Silti tietty itsesuojeluvaisto pitää sormiani kurissa, kun ne näppäimistöllä lentävät. Ihan kaikkea ei ole tarpeen kertoa, läheskään kaikkea edes.
Tästä on muotoutunut esikoisäidin ajatuksia tallentava blogi, johon olen kirjoitellut harvakseltaan, silloin kun on tuntunut siltä. Nyt olen palaamassa takaisin työelämään, tosin työ itsessään näyttää kotiäitijakson jälkeen aivan toiselta, paljon merkityksettömältä, johon en niin paljon aikaani haluaisi tuhlata. Siksi tämä kotona lapsen kanssa oleminen on myös opettanut minulle, missä suhteessa asiat merkityksineen elämässäni näen, mihin kannattaa paneutua ja mistä voi hieman tinkiä. Tulevaisuudessa haluan järjestää elämäni niin, että kulutan aikaani vain sellaisiin asioihin, jotka oikeasti tuntuvat tärkeiltä. Olen tehnyt päätöksiä, ja se tuntuu tosiaankin erinomaisen hyvältä.
Vielä ei ole aika syventyä pohtimaan, kuinka hirmuisen paljon elämäni on muuttunut - sanotaan nyt vaikka viiden viime vuoden aikana. Mutta on se. Kokonaisen elämän verran. Samaan elämään mahtuu tuhansia vaiheita erilaisine nyansseineen, ja kaikki ovat minua, minusta lähtöisin. Muistot ovat erittäin tärkeitä, rakkaita, ja tietoisuus siitä, että minä olen ne elänyt. Kyllä vaan elämä on melkoisen auvoista, omani nimittäin. Vuoden lopussa tällainen kulunut herkistely sallittakoon.
Vaiti pysyttelemiseni johtunee tässä tapauksessa kuitenkin siitä, että lopun ajan ennen työhönpaluuta olen halunnut viettää tiiviisti poikani kanssa, aina kuin mahdollista. Yksi ajanjakso on tulossa vääjämättä loppuun, minun ensimmäinen siivuni kotiäitinä.
Lisäksi minulle on edelleen epäselvää, kenelle näitä tekstejä oikeastaan kirjoitankaan. Itselleni, jollekin tutulleni, jonka kuvittelen blogini ääreen eksyneen, vai kasvottomalle yleisölle, joka ajautuu tekstieni pariin omituisten hakusanayhdistelmien perusteella googlen kautta. Ja koska mitään tekaistuakaan en osaa blogiini kirjoittaa, olen pysytellyt silkassa totuudessa, omassani tosin. Silti tietty itsesuojeluvaisto pitää sormiani kurissa, kun ne näppäimistöllä lentävät. Ihan kaikkea ei ole tarpeen kertoa, läheskään kaikkea edes.
Tästä on muotoutunut esikoisäidin ajatuksia tallentava blogi, johon olen kirjoitellut harvakseltaan, silloin kun on tuntunut siltä. Nyt olen palaamassa takaisin työelämään, tosin työ itsessään näyttää kotiäitijakson jälkeen aivan toiselta, paljon merkityksettömältä, johon en niin paljon aikaani haluaisi tuhlata. Siksi tämä kotona lapsen kanssa oleminen on myös opettanut minulle, missä suhteessa asiat merkityksineen elämässäni näen, mihin kannattaa paneutua ja mistä voi hieman tinkiä. Tulevaisuudessa haluan järjestää elämäni niin, että kulutan aikaani vain sellaisiin asioihin, jotka oikeasti tuntuvat tärkeiltä. Olen tehnyt päätöksiä, ja se tuntuu tosiaankin erinomaisen hyvältä.
Vielä ei ole aika syventyä pohtimaan, kuinka hirmuisen paljon elämäni on muuttunut - sanotaan nyt vaikka viiden viime vuoden aikana. Mutta on se. Kokonaisen elämän verran. Samaan elämään mahtuu tuhansia vaiheita erilaisine nyansseineen, ja kaikki ovat minua, minusta lähtöisin. Muistot ovat erittäin tärkeitä, rakkaita, ja tietoisuus siitä, että minä olen ne elänyt. Kyllä vaan elämä on melkoisen auvoista, omani nimittäin. Vuoden lopussa tällainen kulunut herkistely sallittakoon.
 |
| Päättäväistä Uutta Vuotta! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti