Parisuhde on taiteenlajista vaativin. Siihen ryhtyminen, siinä eläminen ja sen hoitaminen vaatii ymmärrystä ja taitoa, ennen kaikkea tahtoa. Jos ajatellaan ihmisen elämää, maailma ehtii muuttua melkoisen paljon yhden elinkaaren aikana. Jos ihminen kokee elämänsä aikana yhden pitkän parisuhteen, se vaatii kummaltakin osapuolelta todellista sitoutumista, uusintamiskykyä ja huolenpitoa.
Jo varhain minulle kerrottiin, että ei suhde vaihtamalla parane. Totta, uutuudenviehätys ja rakastuminen laimentuvat ajan mittaan, ja kumppani alkaa näyttäytyä ikään kuin sellaisena kuin hän todella on. Jos toisen kanssa viihtyy ja on kuin kotonaan, rakastuminen muuttuu seesteisemmäksi rakastamiseksi, toisen kunnioittamiseksi ja huomioonottamiseksi. Huomionarvioista on, että toista ei voi muuttaa. On mukauduttava itse.
Nykyisen suhteeni lisäksi minulla on ollut elämässäni kaksi pitkää parisuhdetta ja liuta lyhyitä yritelmiä. Nyt tunnen, että olen saapunut kotiin, eikä minun tarvitse enää etsiskellä mitään muuta kuin minulla on.
Kumppanini on minulle mies, paras ystävä, elämäntoveri ja lapseni isä, kaikki tasaveroisia seikkoja. Minulla on hauskaa hänen kanssaan, ja me nauramme samoille asioille. Se on ehkä tärkeintä.
Me otamme kiivaasti yhteen, toisinaan. Useimmiten silloin, kun toinen tai molemmat ovat väsyneitä. Riidat ovat dramaattisia, sanalliset miekat sinkoilevat ja lävistävät sielun sarjatulen lailla. Riitojen aikana kaiken lopullisuus on käsinkosketeltavaa ja vajoamme kumpikin ikuisen menetyksen alhoon. Molemmat kärsivät eivätkä pysty ajattelemaan mitään, ennen kuin taistelu on sovittu. Onneksi sovinto tehdään melkein aina jo samana päivänä, eikä mykkäkoulua käy kukaan.
Riidat ovat kuluttavia, mutta välttämättömiä. Ne puhdistavat ilmaa ja saavat muistamaan, kuinka paljon toisesta oikeasti välittääkään. Kuinka paljon toisen vilpitöntä anteeksipyyntöä ja yhteistä sovintoa arvostaa puhdistautumisriitin jälkeen.
Mitä pidemmälle suhteemme on edennyt, sitä paremmin olemme oppineet tuntemaan toistemme tavat riidellä. Yhteenotot voisi jättää omaan arvoonsakin, koska ne useimmiten toistavat samaa kaavaa. Mutta tulistuvina ihmisinä hermonmenetystä on toisinaan mahdotonta estää.
Me emme mene toisten ihmisten eteen riitelemään tai solvaamaan toisiamme. Emme sotke muita ihmisiä keskinäisiin välienselvittelyihimme. Jollakin tasolla tilannetaju säilyy siis myös riitatilanteissamme.
Riiteleminen opettaa myös nöyrtymistä. Sitä, että toisinaan on syytä niellä ylpeytensä ja olla se joka ensimmäisenä ojentaa sovittelevan käden ja pyytää anteeksi.
En ole kuluttanut aikaa miettimällä, miten pariskunnat mahtavat riidellä. Mutta eittämättä riitoja suhteisiin mahtuu, eivät kai muuten lähes puolet solmituista avioliitoista päättyisi eroon.
Avainasia on, että osataan riidellä oikein. Että riidat sovitaan ja toiselta pyydetään anteeksi. Että suutuspäissään singottuja sanoja ei jäädä tutkiskelemaan syvällä sisimmässä eikä niistä katkeroiduta. Ettei päädytä hirmutekoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti